Runo, melkeinpä laulu, näin se syntyy. Ajatuksia loppusoinnullisen runon kirjoittamisesta.

Se on kuin kävelyä risukon läpi.  Hapuilet reittiä, jalkasi on edellisellä loppusoinnulla, pitäisi tavoittaa seuraava loppusointu; tähyilet risukkoon, eipä löydy!  Vaihdat jalansijaa, parempi loppusointu ja tähyilet taas risukkoon; Tuolla on!  Tähtäin siis sinne ja menoksi; toki ajatustakin pitää olla.  Mutta liikkeellä pitää olla; suo hyllyy alla ja aikaa on vain tunti.  Valmista kamaa on saatava ja väsymys voi yllättää.

Ajatus on oltava.  Loppusointu on oltava.  Ja tarinan on oltava KAUNIS, MUKAVA ja LOOGINEN.  Siis säkeistöt järjestyksessä.  Mutta reitti, jonka tuon risukon läpi kuljet, ei ole ainoa mahdollinen.  Kun seuraavan kerran sen kuljet, saatatkin mennä eri polkua.  Sillä polku sinne on syntynyt, kun kerran sen kuljit.  Sillä tämä runo ei ehkä ole ekalla kerralla täydellinen.

Sait jalansijan, löysit loppusoinnut, sitten uusi rivi.  Taas loppusointu, sillä runossa loppu on kirjoitettava ennen alkua.  Runo alkaa loppusoinnusta.  Sitä ilman se ei elä.  Kuljettu polku on takana, runo elää ja etenee.  Joudut tekemään nopeita ratkaisuja; polku kääntyy.  Jokin pieni, kaunis sana määrää, että on pian otettava neljä muuta, siihen liittyvää sanaa mukaan.

Keksit jotakin uutta, joka on laitettava paperille.  Se on vasta sadan metrin päässä, mutta siihen on jo valmistauduttava.  Sinne on tähdättävä jo nyt.

Havaitset runon lopun idean, ehkä se on ollut mielessäsi jo alusta alkaen.  siinä toinen tähtäinpiste.

Suomen kieli on vaikea.  Monille sanoille ei ole olemassa loppusointu-paria.  Sitä ei siis voi käyttää.  Omia sanoja voi keksiä aivan vapaasti.  Niin minä ainakin teen.

Runo etenee, on valmistumassa.  Siihen on syntynyt pari outoa mutkaa, sanot: Näin se jätkä kulki!  Ja niinhän se meni.  Ja se meni tasaisesti, niinkuin suomen kieli menee.  Rytmikkäästi.  Puhetahtiin.  Laulussa toki voi joskus kiirehtiä, jos runoilija on niin määrännyt.

Tunti lähenee loppuaan, runo valmistumistaan.  Viimeinen säkeistö, loppuratkaisu tulee mieleesi kuin sumusta.  Se vaatii vielä lisäämään toiseksi viimeisen säkeistön, ihan uuden.  Paperin oikeaan laitaan on ilmestynyt mahdollisdia hylättyjä loppusointupareja, tausta on täyttynyt vaihtoehtoisista poluista.
Paperin yläreunassa lukee tekijä, päivämäärä, aika, paikka ja runon nimi.

Valmis.  Luet sen mielessäsi tasaisella äänellä.  Teet muutaman korjauksen.  Arkistoit.

Kirjoitat toisen ja kolmannen runon.  2.5 tuntia työtä on maximi.  Silloin ihmisen, runoilijan, aivokuoreen on kertynyt niin paljon kaikkea, että se on suljettava.  Ylirasitus.  Runosuoni on ehtynyt.  Runo on syntynyt.
.