Pesin vihertävän retkitakkini, se olikin jo aika nokinen hihoistaan. Viimeisillään käy ja seuraa varmaan pian kolmen edeltäjänsä tietä. Mutta mukava asuste tämä on, minulle hengittävyys on tärkeämpää kuin tuulenpitävyys.
Ensimmäinen retki-asuste oli vaaleanharmaa Fjällreven, noin 1985 ?, ostettu. Sen kevyen vuorin revin nopeasti tuskastuneena pois. Sitten tuli kai tavallinen vihreä, minkä sottaisuuteen kyllästyneenä hankin sellaisen sinisen, joka olikin aika mukava. Siihen taisin ommella runsaasti sisätaskuja, puukkoa, stidejä ja juomapulloa varten. Inhotti kävellä kun sivutaskut oli aina täynnä kamaa.
Hyvää on myös se, että ei niin tarvitse nuotion äärellä arastella; kipunoita voi ja saa lentää hihoihin. Pienet reiät eivät haittaa. Jossakin vanhassa housussa oli se vika, että ne eivät olleet "käveleviä". Ne oli leikattu ikäänkuin seisovaan muotoon. Aina kävellessä housu kiristi polvista ja se teki olon tuskastuneeksi. No, minähän olen aina vähän tuskastunut, joten se ei ole uutta. Housut olisi voinut korjata kiristämällä niitä edestä vyön alta 5 cm. Kerran taisin hakaneulaa kokeilla.
Kevolla kerran muistan ihastuneeni, kun takki kuivui sateen jälkeen hetkessä keveässä tuulessa. Puuvilla on ihana materiaali; kai nämä sitä ovat. Kerran kesäkuussa Kaunissaaressa juteltiin talvivaelluksesta ja kerroin, kuinka lumiluolaa Tserbmiksen takana kaivaessani retkitakki oli seuraavana aamuna kuivunut itsekseen! Hätkähtäen siinä tajusin, että minullahan on siinä aivan samanlainen takki päällä! Siis Kilpisjärvellä talvella, tai kesällä kaunissaaressa. Että ovat nämä mainioita asusteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti