Vanhoja laulukirjoja

http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/koululauluja.htm



http://www.phpoint.fi/ulrikaj/   Vanhoja hienoja postikortteja.  Isoäidin aikaan...


Hieno sivusto, jossa on esillä kymmenen kirjaa, joiden tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneet.
Lisäksi paljon linkkejä ja sisältöä runoudesta, lauluista yms.

Taisteleva runous on ennenkin haudannut vallanpitäjät pilkkaansa.

Ja mitäpä tästä eteenpäin? Yli miljoona upeaa suomalaista kannatti Haavistoa presidentiksi. Kaikista vahvoista ennakkoluuloista huolimatta. Se on melkoinen muutos kulttuurissamme. Ja kuulin kommentin: "jos 16-vuotiaat olisivat saaneet äänestää". tulevaisuus siis näyttää hyvältä; Suomi on nyt käynyt läpi erään vaiheen. Enkä minä kirjoita surullisia tekstejä, enkä surullisia runoja. Välistä suomen kieli näyttäisi vartavasten taipuvan sellaiseen, mutta sitä on sitten melkein tietoisesti vastustettava. Siis iloa ja elämää kirjoitukseen ja runoon. Elämä ja pieni ihminen ansaitsee kaiken kannustuksemme. Ja ahneus ja toisten sortaminen ansaitsee ja saa kaiken pilkkamme. Erityisen pilkan ansaitsevat ihmiset, jotka ovat koskeneet Suomen kansalta veroparatiiseihin varastettuihin rahoihin, vaikka sitten kuinka pikaisesti. Ja vaikka hänet nyt satuttiinkin valitsemaan presidentiksi. Tästä siis mennään eteenpäin; ja hilpeästi ja ihmiseen ja runon voimaan uskoen. Tuuli tuiversi valkeaa pulverilunta erikoisiin muotihin, tumma, suojeleva yö, joka nyt valkenee aamuun, paljastaa nähtäväksemme tämän uuden, puhtaan maailman. Työtä se taas teettää monella pihanhoitajalla. Mutta samalla se karaisee. Talvi on suomalaisten oma elementti. Mukautukaamme siihen, vaikka kuinka olisimme välillä sisä-ihmisiä. Nautitaan nyt tästä suunntttomasta puhtauden ja valkeuden määrästä, joka kenties jo kuukauden kuluttua on muuttunut aivan toiseksi maailmaksi.

Kuin painajaisunessa; Suuren rahan valta nostaa miestään Kansan kärkipaikalle.

Olen ollut liian hiljaa. Mutta tämä tunne on ollut minulle aivan liian musertava, kuin painajaisunta, jonka aamulla huomaakin olevan totta.  Vasta vähitellen olen herännyt huomaamaan, että ihminen pystyy tekemään jotakin, vaikka pahin tapahtuisikin.  Ja on valtava määrä upeita ihmisiä, jotka tekevät työtä paremman ja oikeudenmukaisemman Suomen puolesta.

10 % Kansasta on työttömänä, vähintään 10% on muuten vaan aika kurjassa jamassa.
Monet lapsiperheet ovat todella tukalassa asemassa, vanhuksista puhumattakaan.

Samaan aikaan mitätön, ehkä muutaman sadan hengen suuruinen super-rahakkaiden joukko junailee Suomen kansalta varastettuja rahoja Neitsytsaarille ja muihin veroparatiiseihin.  Sairaala Mehiläinen siirsi juuri aivan laillisesti 80.000.000 €uroa vanhusten hoidolla tienattuja rahoja ulkomaille eikä maksanut lainkaan veroa niistä Suomeen.

Suomalaiset ovat rehellisiä, ahkeria ja osaavia ja tekevät upeaa työtä, jos heille vain annetaan mahdollisuus siihen.  Molempien presidenttien kannattajat ovat käyneet taistoa reilusti.
Kumpi tahansa ehdokkaista valitaan, hän tulisi hoitamaan työnsä hyvin.

Mutta ensimmäinen näistä ehdokkaista toisi legitimeettiä tälle pienelle rahanpesijöiden joukolle.
Ja olisi edelleen sementoimassa tätä huutavaa yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta.

Minä teen työtä toisen ehdokkaan puolesta.  Nyt odotan kansan päätöstä.  Valmistaudun kestämään mahdollisen surun.  Tapahtuu kuinka vaan, niin minä teen työtä heikkojen ahdistettujen ja vaikeassa asemassa olevien puolesta.
Se vaan tuntuu olevan yhä vaikeampaa, kun ei oikein itsekään kunnolla jaksa.

Pienen pieni toivo on olemassa.  En jaksa uskoa siihen.  Mutta jaksan toivoa.

Ja ehkä minä kuitenkin tulen huomaamaan, että myös painajaisunen keskellä pystyy taistelemaan.  Painajaisunta vastaan.

Lainasin Kirjastosta taas lisää Nuottikirjoja

Edelliset kirjat uusin kätevästi netissä maanantaina.  Enkä malttanut viime viikon soittoharjoituksissa (Kaksi kitaristia nyt vain) olla ottamatta lisää.  Tällä kertaa:

Vi Sjunger mera   200 s.  Finlands Svenska folkmusikinstitut 1996
Eestlase Lauluvara  192 s.   Suur Eesti Raamatuklubi  Tallin 2001

Lisäksi 2 Jazz-opusta CD-levyjen kera, joista en taida lopulta kostua mitään:
Classic Songs from the BLUE NOTE Jazz Era. n 18 laulua, kukin kolmeen kertaan,
Bb, Eb ja bassonuoteilla.
Swing Swing Swing, 9 laulua samoin kolmeen kertaan eri sävellajeissa.
Pianosoinnutuksesta ja pimputtelusta ilman sanoja on vaikea kitaristin saada mitään irti.  Jazzin tuntemukseni on vähäinen, eikä se taida nytkään lisääntyä...  ainoa keino olisi ehkä kuunnella nuo kappaleet YouTubesta ja katsoa sitten, saisiko niistä jotakin irti kitara-laulu-yhdistelmällä.

Mutta nuo kaksi muuta tarjoavat todella paljon mukavaa soitettavaa.  Ruotsalaisessa kirjassa on dekkarikoossa hyvin selkeälukuiset nuotit ja soinnut ja lähes kaikki järkevissä sävellajeissa.

Ja Eestlase Lauluvara on kirja, josta sanat eivät riitä kertomaan.  Siinä on mm. lukuisia tunnettuja iskelmiä Eestiksi, mm. joitakin Irwinin kappaleita.  Myös monia meri- aiheisia Eestiläisiä lauluja, jotka ovat minulle ennestään tuntemattomia.  Tämä kirja on minulla ollut aikaisemminkin lainassa.   Mutta nyt kiireellä harjoittelemaan, sillä ilta 8 jälkeen on syytä jo hiljentyä hieman...

Lainasin 4 laulukirjaa kirjastosta.

Vi Sjunger Mera,   Finlands svenska folkmusikinstitut.  R auhallisia, kivoja lauluja A5-koossa.

Rouva Satakieli  Keski- ja Eteläeurooppalaisia kansanlauluja. toim. Aale Tynni.

Sata kuuluisaa yksinlaulua II  karl Löwe, Franz Schubert.  Otin vain nimen perusteella, haluan etsiä helmiä täältä.  En huomannut, että nämä ovat aika vaikeasti kitaralla soitettavissa.

Kauas pilvet karkaavat.  Suomifilmin säveliä  1933-2003.  Pohjolan Yö on näköjään elokuvasta Salakuljettajan laulu, vuodelta 1952.

Siinäpä nyt on kolmeksi viikoksi materiaalia.  Oudoistakin lauluista saa kitaralla melodian soittamalla jonkinlaisen kuvan.  Jos löytyy jotain todella kiinnostavaa materiaalia, niin se on sitten etsittävä YouTubesta livenä.  Bussimatkoilla näitä on myös mukava lukea.
Ja täytyy tunnista, että yhtenä kriteerinä näissä valinnoissa oli kirjojen kätevyys; kaikki ne ovat varsin ohuita.

Menossa jonnekin, en vain tiedä...minne

Kun on ollut vuoden ajan kiinteästi kiinni yhdessä Blogissa, niin siitä on vaikea irroittautua.  Ja kun ei ole varma, että kuinka paljon voimia se vielä vaatii, niin ei osaa mitään uuttakaan aloittaa.

Siksi epäröidään tässä kynnyksellä...

Ehkä olisi syytä enemmän kuunnella, kuin puhua...

Runo kuusta, kylmästä, talvesta ja pimeydestä

Veneeni, keskellä lumien, yksin

Kylmää, huurretta, vihmaa ja tuulta

Raskahat pilvet taivahan täyttää

Lunta vyöryten maahan painaa

Mustassa yössä sirppi kuun 

Pilvien lomasta hetken loistaa

Aina vain jatkuu talven valta

Ihminen !   Pois mene talven alta. 

Tämän kopioin suoraan veneblogistani.  Tällainen pieni harjoitelma.  Ehkä sitä voisi muokata lauluksi tässä ruudussa.  Täällä se olisi helpompaa.   Ja mikäpä tämän runon synnytti; No paikallaanolo, jatkuva lumen tulo.  Sillä voi puolustella sitä, että ei lauluja synny.  Näin mukavan trubaduurin Itäkeskuksen kirjastossa.  Mutta edes se ei sytyttänyt intoa omaan laulamiseen.  

     Veneen luokse rantaan on vähän vaikea mennä, kotona tietokoneen työstäminen syö aikaa ja miestä.  Jos toki edistystäkään tapahtuu.  Vuoden 2008 kuvat ovat jo selvitettynä.  

Eikä tämä blogi ole vieläkään kertonut minulle, mitä se aikoo tehdä.  Mutta olen kuvannut paljon kevään valon leikkiä lumisilla hangilla.  Ja olen kuvannut valkeata koivun kylkeä.  

Minulla olisi nyt erinomainen tilaisuus kirjoittaa uusi sanoitus tuttuun lauluun.

Ja se varmaan jopa laulettaisiin.  Huomenna.  Jos saisin sen valmiiksi.  Ja saattaisin saada sen valmiiksi, jos alkaisin kirjoittamaan sitä.

Aluksi minulla oli viikko aikaa, nyt 34 tuntia.  Kyllähän siinä ehtisi.

Voihan tietenkin olla etteivät sanat taipuisi, kieli kääntyisi, riimit sujuisi.
Mutta etsinpä kumminkin sen ensimmäisen raapustukseni ja yritän.  Luultavasti.
Sitten lykätään, ehkä, laulajalle paperi eteen; tuosta laulat sokkona.

Tänään voisi olla sopiva päivä lähteä käymään rannassa.

Koivun kyljessä pieniä jälkiä, tinttikö se siitä riipi vällyä pesäänsä?

Siinä ne näkyvät, pienet naarmut ja painaumat.  Arvelen niitä pikkulinnun kynsien ja nokan jättämiksi merkeiksi.  Ja koivusta on tuota hentoa, päälimmäistä ohutta kuorenhöytyvää pois.  Pienet pönttötikkaani eivät ylety noin korkealle ja niissä on suojus, etteivät ne naarmuta puun kylkeä.  Kyllä sen täytyy olla lintu.

Ja linnun pesiä puhdistaessani olen nähnyt tuota höytyvää niissä.  Se on upeaa, pehmoista, kaunista ulkonäöltäänkin.  Pitkiä, millin-pari levyisi rihmoja.  Ja voin kuvitella kuinka ylpeä pieni lintu voi olla kauniista pesästään.  Ja lämmittääkin varmaan tällainen enemmän kuin heinänkorret.  Se käy hyvästä sidosaineesta, jolla pesään saadaan oikea muoto.

Jaksaa se lintu sitten keväällä laulaa.  Kun on itselleen ja kullalleen laittanut hyvän pesän.
.

Vitsi; Ilman Muuta ! Yrittäkää nyt nauraa..

Lehmä oli laituimella vihreällä vehmaalla.
Ääntelehti oudosti kummasti....         AM,  AM, AM, AM, AM

Ohikulkija ihmeissään tuota kysymään, miksi sinä noin ääntelet ?

Lehmä vastasi;
- Minä kysyin lupaa, että saako täällä ammua.  Minulle vastattiin:

           Ilman Muuta !

.

Runo, melkeinpä laulu, näin se syntyy. Ajatuksia loppusoinnullisen runon kirjoittamisesta.

Se on kuin kävelyä risukon läpi.  Hapuilet reittiä, jalkasi on edellisellä loppusoinnulla, pitäisi tavoittaa seuraava loppusointu; tähyilet risukkoon, eipä löydy!  Vaihdat jalansijaa, parempi loppusointu ja tähyilet taas risukkoon; Tuolla on!  Tähtäin siis sinne ja menoksi; toki ajatustakin pitää olla.  Mutta liikkeellä pitää olla; suo hyllyy alla ja aikaa on vain tunti.  Valmista kamaa on saatava ja väsymys voi yllättää.

Ajatus on oltava.  Loppusointu on oltava.  Ja tarinan on oltava KAUNIS, MUKAVA ja LOOGINEN.  Siis säkeistöt järjestyksessä.  Mutta reitti, jonka tuon risukon läpi kuljet, ei ole ainoa mahdollinen.  Kun seuraavan kerran sen kuljet, saatatkin mennä eri polkua.  Sillä polku sinne on syntynyt, kun kerran sen kuljit.  Sillä tämä runo ei ehkä ole ekalla kerralla täydellinen.

Sait jalansijan, löysit loppusoinnut, sitten uusi rivi.  Taas loppusointu, sillä runossa loppu on kirjoitettava ennen alkua.  Runo alkaa loppusoinnusta.  Sitä ilman se ei elä.  Kuljettu polku on takana, runo elää ja etenee.  Joudut tekemään nopeita ratkaisuja; polku kääntyy.  Jokin pieni, kaunis sana määrää, että on pian otettava neljä muuta, siihen liittyvää sanaa mukaan.

Keksit jotakin uutta, joka on laitettava paperille.  Se on vasta sadan metrin päässä, mutta siihen on jo valmistauduttava.  Sinne on tähdättävä jo nyt.

Havaitset runon lopun idean, ehkä se on ollut mielessäsi jo alusta alkaen.  siinä toinen tähtäinpiste.

Suomen kieli on vaikea.  Monille sanoille ei ole olemassa loppusointu-paria.  Sitä ei siis voi käyttää.  Omia sanoja voi keksiä aivan vapaasti.  Niin minä ainakin teen.

Runo etenee, on valmistumassa.  Siihen on syntynyt pari outoa mutkaa, sanot: Näin se jätkä kulki!  Ja niinhän se meni.  Ja se meni tasaisesti, niinkuin suomen kieli menee.  Rytmikkäästi.  Puhetahtiin.  Laulussa toki voi joskus kiirehtiä, jos runoilija on niin määrännyt.

Tunti lähenee loppuaan, runo valmistumistaan.  Viimeinen säkeistö, loppuratkaisu tulee mieleesi kuin sumusta.  Se vaatii vielä lisäämään toiseksi viimeisen säkeistön, ihan uuden.  Paperin oikeaan laitaan on ilmestynyt mahdollisdia hylättyjä loppusointupareja, tausta on täyttynyt vaihtoehtoisista poluista.
Paperin yläreunassa lukee tekijä, päivämäärä, aika, paikka ja runon nimi.

Valmis.  Luet sen mielessäsi tasaisella äänellä.  Teet muutaman korjauksen.  Arkistoit.

Kirjoitat toisen ja kolmannen runon.  2.5 tuntia työtä on maximi.  Silloin ihmisen, runoilijan, aivokuoreen on kertynyt niin paljon kaikkea, että se on suljettava.  Ylirasitus.  Runosuoni on ehtynyt.  Runo on syntynyt.
.

Harjoittelu ei oikein inspiroi... soitellen sotaan

Jaha, taas menin soittoharjoituksiin harjoittelematta.  Se puoli ei nyt oikein kiinnosta.  Kynnetkin olivat näköjään liian pitkät, vähän hankaloitti.  Ja onnistui se kuitenkin, jotenkuten.  ei ainakaan kukaan moittinut, paitsi minä.  Ai nii... laulaja tosin kyseli; -pääsitkös Heikki mukaan.  Näkyy se harjoittelemattomuus siis jossakin.

Ja nuotit sotkussa.  Onneksi oli yhdellä toisellakin.  Yritäs poika skarpata...

Kitara ja kotelo ja niiden kuljettaminen bussissa

En näköjään huomanut edes miettiä, kumman kitaran otan mukaan, sattui tällä kertaa se parempi.  D-kielen olin vaihtanut pari päivää aikaisemmin, mutta se oli jo kyllä asettunut sointuvaksi.  No, kumpi tahansa kitaroista olisi kelvannut, tosin kovalla pakkasella olisin ehkä vähän säälinyt tätä parempaa.  Kitarapussi on musta ja tämä pussi sattui nyt olemaan se vähän karheammasta kankaasta tehty; epäilen että kankaan karheus aiheuttaa lakkapinnalle hallaa.  Tässä sentään kantohihnat kestävät.  Toiseen oli musiikki-Fazer saituuttaan laittanut viidenpennin karbiinihaan, joka tuppasi aukeamaan aina kitaraa selkään laittaessa.  Kyllä siinä Fazer pilasi todella paljon hyvästä maineestaan.

Se karbiinihaka aiheutti minulle melkoista riesaa.  Ilmastointiteippi auttoi hieman.  Olkapäävaivaiselle kitaran laitto selkään liikkuvassa bussissa aiheuttaa joskus melkomoista ongelmointia.  Jos pujottaisi kipeän olkapään ensin, niin säästyisi paljolta. Jostakin syystä sitä vaan ei niin tee.  Kun karbiidihaka aukesi juuri kun olit saanut kitaran selkääsi ja olit valmnis astumaan bussista, niin kyllä ketutti.

Laitan pienessä kangaspussissa virittimen, kyniä, Zen-soittimen yms. tilaan kitaran kaulan lähelle.  Tavallisesti siinä pidän nuottitelinettä.  Nyt luotin telineen saamiseen soittohuoneesta, mutta siinä tuli pettymys.

Pienen nipun nuotteja pujotan kannen ja kitaran kielten väliin.  Ahneutta.  Vielä pino nuotteja ruollalle sinne kitarankaulan kohdalle.  Kotelon ulkopuolella on tasku, johon mahtuu jopa 5 cm paksu nippu kamaa.  Saan sinne viimeisen osan Suuri Toivelaulu-kirjaa, ison pinon nuotteja ja minitietokoneen.
Taskuun vielä pieni pullo vettä, ja olen valmis.

Pakkasta muutama aste, liukkautta pitää vähän varoa.  Kengänpohjissa on surkea pito.  nMuuten, tykkään kävellä kitara selässä.  Siinä ihminen on ikäänkuin... merkattu.  Hänelle on lupa puhua, hän on avoin, vapaa.  Ikäänkuin koirankusettaja, siis inhimillinen.  Ja usein joku tuleekin juttelemaan.  Läheisen puiston kaljajuopot saattaa kesällä moikata.  Bussista myöhästyminen ei harmita yhtään, tykkään seistä pysäkillä ja liikkua samalla hiukan.  Bussissa laitan kitaran viereiselle istuimelle ikkunaa vasten, jos on tilaa.

Nyt on ahdas ja hankala bussi, nuottien lukeminen on mahdotonta.  Kesällä, kun kuljen pikkurepun kanssa, niin voi helposti lukea.  Ja minä todella LUEN nuotteja.  Niihin on ihana eläytyä, tuntea kappaleen hengittävän, soivan.  Näen jokaisen nuotin ja kuulen mielessäni musiikin.  Siinä oppii todella paljon; nuotinlukutaitoni on vasta kovin nuori.  Arvostan tätä taitoani yhtä paoljon, kuin arvostaisin kykyä saada sämpylätaikina nousemaan.  Kaksi yritystä sillä saralla on ollut.  Kitara ja tavarat kulkee siis hyvin tässä mustassa, vahvasta kankaasta tehdyssä kotelossa.

Perillä kitaraa ei saa ihan suoraan vireeseen, kun se on aika kylmä.  Tämä aiheuttaa omat riesansa, kun minun kitara on viritettävä uudellaan muutaman biisin jälkeen.
.
Harjoituksen jälkeen sullon tavarat takaisin.  Mini-tietokonetta ja isoa laulukirjaa ei tarvittu.  Paluumatkalla samat kuljetukset.  Talohtiöstä eräs puolituttu tulee utelemaan, kun kävelen bussista kotiin.    Eräs reissu taas takanapäin.

Viritän kitaraa ja trimmaan tietokonetta

Tänään on soittoharjoitukset, leppoisa tapahtuma, tulevat  paikalle ketkä kerkeävät.  Ja kitaroilla on siellä pieni osuus.  Siksipä minun ei tarvitse, eikä ole intoakaan, harjoitella.  Kunhan nuotit järjestän.  Eikä meillä ole ohjelmistoakaan nyt oikeastaan, kun ei ole keikkaakaan tiedossa.

Tietokonetta viritän joka päivä sinnikkäästi.  Niinkuin kitaraa, etsin siitä parempaa sointia, käytettävyyttä.  Tahdon oppia tuntemaan sen salat, en siedä tilannetta, missä en tunne työkaluani.  Tietokone tuntuu sitä paitsi kotoisalta, valikoineen ja tuttuine ruutuineen.  Tänään aiheena näköjään on uusi tekstieditori, minulla vaihtoehtoina WordPad tai NoteTabLight.  Siinä taas ysi sivupolku, jonne tuhraantuu aikaa.

Jatkuu:

Valokuvia Picasa-albumeissa ja blogeissa

Minun Picasa-albumini ovat täynnä ja kuvat koneilla pienessä kaaoksessa.  Vaikka kuinka haluaisin, niin en oikein voi blogiin kuvia laittaa.  Ainakaan vielä.  Ja kun minulla on niin paljon ihailtavaa näissä seuraamissani blogeissa.

Mutta kylläpä nyt ilahduin; Gmailiin oli tullut viesti:
http://picasaweb.google.com/samoilija.kaaleppi on lisännyt minut suosikiksi.
Ja hienoja kuvia näyttää hänellä olevan.  Linkitän hetin takaisin.

Ja tämäpä ehkä helpottaa hiukan tätä blogini kuva-ongelmaa.  Eikö vain?
.